Sadekausi sai meidät kiinni

Danau Maninjau, Indonesia

Kraaterijärvi Maninjau näyttää ylhäältä katsoen upealta. Vuoret ympäröivät syvän sinistä vettä ja pilvet lipuvat rinteiden puolivälissä. Riisipellot ja pienet kylät reunustavat rantaviivaa.

Laskeuduttuamme noin 600 metriä ja 44 neulansilmämutkaa alemmas järvenrantaan Maninjaun kylään, Sumatran ”upeimpiin nähtävyyksiin” (lainaus paikallisen turistitoimiston esitteestä) kuuluva paikka paljastui pettymykseksi. Kylä on pieni, likainen ja mitäänsanomaton. Ensimmäisessä majapaikassamme, Muaro Beach Bungalowissa viihdyimme nelisen tuntia. Seinän raosta sisään pyrkinyt rotta ja wc-pöntön takana piilotellut lajitoverinsa sekä murjun yleisen surkea kunto – ovea ei saanut lukkoon sisäpuolelta – eivät vakuuttaneet.

Järvi on kylän kohdalla uimakelvoton, sillä kaikkialla on kalanviljelyverkkoja. Puhdasta, uimakelpoista rantaviivaa ei juuri ole. Järvestä nostetaan kuulemma 25 rekkalastillista viljeltyä kalaa päivittäin ja tuoksu on toisinaan sen mukainen. Vedessä kelluu lukemattomia kuolleita kaloja.

Surkeutta lisäsi Sumatran aluillaan oleva sadekausi, joka sai meidät kiinni Maninjaulla. Pian perille päästyämme alkanutta kaatosadetta seurasi reilun tunnin sähkökatkos. Sateet ja sähkökatkokset vuorottelivat seuraavat pari päivää. Kaduilla virtaavan veden joukossa lainehti muoviroskaa. Vettä tuli useamman kerran päivässä kuin saavista kaataen pakottaen meidät istumaan hotellihuoneessa tai nettikahvilassa.
Maninjaun yli 50 kilometriä pitkällä rantaviivalla on varmasti näkemisenkin arvoisia paikkoja, mutta meiltä ne jäivät kokematta sateen lisäksi sen reissussa yleisimmän ongelman, perusteellisen turistivatsan takia. Kaksi päivää kuluivat Balin lentoa odottaessa sängyssä maaten, säätä ja olotilaa kiroten. Toivottavasti mukana oleva antibioottikuuri ja Floridral-ravintolisä hoitavat hommansa. Aallot odottavat.
maninjau sateen jälkeen.JPG

Kaatosade teki Maninjaun maisemasta harmaan. Vedessä näkyy yksi kymmenistä järven kalankasvatuslaitoksista.

Kommentti artikkeliin “Sadekausi sai meidät kiinni”
  1. avatar Aihe sanoo:

    Nyt olisi luonnonsuojelijoille oikeesti töitä!!!

Jätä kommentti

css.php