Pääsin ajasta irti

Byron Bay, Australia

Australian itäisimmässä kolkassa kellonajalla ei ole niin kovasti merkitystä – ainakaan jos on lomalla. Ehdimme hengata kylällä kolme päivää ennen kuin meille selvisi, että kello on täällä tunnin edellä Brisbanea.

Queenslandissa, johon Brisbane kuuluu ei turhaan vaivauduta siirtämään kelloja kesä- ja talviaikaan, mutta alle 200 kilometriä etelämpänä New South Walesiin kuuluvassa Byron Bayssa näin tehdään. Loogista.

Väärässä ajassa elämisestä ei koitunut sen suurempaa vahinkoa, mitä nyt nukuimme pommiin varaamaltamme kanoottiretkeltä ja myöhästyin paikallisen panimoravintolan happy hourista. Halpa hinta siitä, että olen saavuttanut sen mitä reissusta tulin hakemaan. Aikakäsitys on kadonnut. En pysy perillä kellonajoissa, hädin tuskin päivissä. Soitin tänään isänpäiväonnittelut, sitä ennen avasin kännykän viimeksi syyskuussa.

Byron Bay on muuten oikein sympaattinen ja lunki pikkukaupunki. Keskustan katukuvaa värittävät lukuisat pikkuputiikit ja markkinakojut, joissa myydään paikallisten suunnittelijoiden laadukkaita (ja kalliita) tuotteita.

IMG_0164.JPG 

Löysin paikallisen suunnittelijan putiikista uskomattoman upeat sortsit, kunnon froteeta tietysti.

Kaduilla kurvailee hilpeästi maalattuja kleinbusseja ja Australiankiertäjien vuokra-autojen stereot huutavat kilpaa parkkipaikoilla. Longboard-skeittilauta on huomattavan yleinen kulkuneuvo.

 IMG_0126.JPG

Porukkaa Byron Bayhin vetää erityisesti sen valkohiekkainen, kilometrien mittainen Main Beach ja hyvät surfaallot. Sannassa makaa päivisin tuhansia tanorektikkoja.

Byron Bayssa on myös vahva bilekeskuksen tunnelma. Osuimme tänne sopivasti kevään korvalla, ja viime perjantaina kylän jokaisen hostellin viimeisetkin backpackereilta vapaaksi jääneet sängyt pamahtivat täyteen bilettämään tulleita aussinuoria. Pubeissa ja klubeissa on lähes joka ilta hyviä live-esiintyjiä.

Kello viiden pintaan meno alkaa kääntyä juhlimisen puolelle ja seitsemään mennessä rantajuottoloissa on täysi rähinä päällä.

 

 IMG_0162.jpg

Joka ilta on bileilta. Kuvan pumppu riehaannutti yleisön skata ja reggaeta yhdistelleellä setillään.

Surffin puolesta täkäläiset vedet ovat olleet pieni pettymys, totuin ilmeisesti Balilla liian hyvään. Aallot ovat nopeita, eikä meikäläisen taidoilla ole mitään toivoa taistella voimakkaita virtauksia vastaan. Vesikin on hyytävän kylmää, vain 20-asteista…

3 kommenttia artikkeliin “Pääsin ajasta irti”
  1. avatar Nanna sanoo:

    Joo joo, sä mitään sortseja tossa kuvassa esittele vaan rusketusraitojas… mut hyvä väri on jo pinnassa, et kelpaa sitä esitelläkin! Nimim. Kateellinen tanorektikko

  2. avatar Antti sanoo:

    Rakas Juho

    Mukavaa että piristät meitä jutuillasi. Mikään ei ole hauskempaa maanantaiaamuna kuin tulla kateelliseksi.

    Ps. Poista toi rusketusraitakuva. Pelästyin ihan hulluna.

  3. Antti: Ihanaa, että viikkosi on alkanut mukavasti.

    Nanna: Rusketus syntyy tunnetusti palamisen sivutuotteena. Näin on käynyt tälläkin kertaa.

Jätä kommentti

css.php