Kävin kylässä ja pakenin kengurua

Brisbane, Australia

Surkeat oli tuliaiset, mutta tulipa vietyä. Kävimme viimeisenä Australian-päivänä tutustumassa Brisbanen laajaan suburbiaan. Köröttelimme junalla hyvän siivun kohti Gold Coastia tapaamaan vaimon Toini-mummun serkkua Antero Piekkalaa. Viemisinä meillä oli neljä kuukautta vanha Hesarin kuukausiliite ja Koiramme-lehti syyskuulta, mutta onneksi Anterolta löytyi varasto salmiakkia ja hapankorppuja omasta takaa. Kyllä vuonna 1973 down under muuttanut tietää, mistä härmän herkkuja löytyy.

anteromilo.JPG

Antero muutti Australiaan 1973. Sylissä Milo.

Australian maahanmuuttolaki on maailman tiukimpia, mutta 70-luvulla reissu maailman toiselle puolelle hoitui Australian valtion kustantamana. Louhintahommia Suomessa tehnyt Antero nousi muutaman vuoden harkinnan jälkeen lentokoneeseen perheensä kanssa ja löysi itsensä Sydneystä, jossa työnantajat tulivat hakemaan hostellista kirvesmiehen hommiin. ”Oikein hyvin otettiin vastaan, mutta uusien miesten piti ostaa kaikille muille oluet. Yksikin mies olisi tarvinnut uudet kengät, mutta pakko oli kaljat tarjota. Muuten vieroksuttiin työmaalla.”

Samaan aikaan tulleen veljen perheelle riitti sopimuksen velvoittamat kaksi vuotta Australiassa, mutta Anteron perhe jäi. Ikävä pohjoiseen ei ole vaivannut. ”Kertaakaan ei ole oikeastaan kaduttanut. Ilmasto on niin paljon mukavampi, vaikka välillä onkin vähän lämmin”, Antero kertoi alkukevään kevyessä 30 asteen lämmössä pihamaata mittaillessamme.

Nykyään 20 vuotta eläkkeellä ollut Antero asuu Milo-koiransa kanssa kahden poikansa naapurissa Brisbanen eteläpuolella. Viime lauantaina skarppi ja sanavalmis teräsvaari täytti 80 vuotta. Samoilla kulmilla suurimman osan Australian ajastaan asunut Antero on pärjännyt  vuosikymmenet sitkeästi suomea puhuen. Ja miksi ei pärjäisi, Brisbanessa on laaja mutta ikääntyvä suomalainen yhteisö. Tietoa maailman tapahtumista saa joka toinen viikko ilmestyvästä Suomi Newspaperista ja suomenkielisestä radiolähetyksestä sunnuntaisin. Lääkärikin puhuu suomea, mutta lastenlasten ja miniän kanssa on pakko jutella englantia.

”Mutta kun lähettelen onnittelukortteja, kirjoitan niihin niin kuin sanotaan. Konkrätsulations”.

Pääsimme vihdoin näkemään villejä Australian elukoita Anteron omalla kahden hehtaarin tontilla. Lähipuissa kahisteli kovaäänisiä papukaijoja ja maassa parveili ikävän polttavasti purevia muurahaisia. Myrkkykäärmeitäkin on, mutta jäivät onneksi näkemättä. Kenguruita palloilee tontilla 300 päivänä vuodessa, niin tälläkin kertaa. Tuijottelimme kolmen kengurun kanssa toisiamme vain parinkymmenen metrin päästä, kunnes naapuritontin hevonen kyllästyi ja ajoi tungettelevat pussieläimet liikkeelle. Ne hyppäsivät kevyesti tontteja erottavan piikkilanka-aidan yli ja pomppivat suoraan kohti meikäläistä. Etummainen otuksista oli riittävän iso jässikkä pelästyttämään. Juoksin piiloon Anteron kasaaman juhannuskokon taakse.

kenguru.JPG

City-kengurut.

Kommentti artikkeliin “Kävin kylässä ja pakenin kengurua”
  1. avatar Lasse Vilminko sanoo:

    Siella Brisbanessa olisi muuten ollut myos suomalainen leipomo/kahvila. Itse kavin pari viikkoa sitten tayttamassa siella ruisleipavarastot. Jos matkasi kohdistuu viela tanne lansirannikolle Perthiin, niin ilmaista opaskyytia yms. on tarjolla, No worries Mate!

Jätä kommentti

css.php