Eteläsaarella kytee kapina

Uusi Seelanti

”1080 Kills Everything”

”Stop Ten Eighty Poison”

”Save Children, Stop 1080”

kapinakyltti1.JPG

Eteläsaaren länsirannikolla kytee kapina. Paikalliset asukkaat käyvät näkyvää kampanjaa valtion tekemiä lentomyrkytyksiä vastaan. Vuoristoteiden välisiin laaksoihin on teiden reunoille pystytetty banderolleja, joissa julistetaan Poison 1080 –nimellä tunnetun torjunta-aineen vastaisia iskulauseita. Joidenkin talojen seiniin on maalattu pääkallo ja myrkyn nimi.

Ilmiötä ihmettelevän käteen annetaan 1080:n väitetyistä vaikutuksista kertova vihkonen. Sen mukaan tuberkuloosia levittävien opossumien torjuntaan käytettävä aine on Uuden Seelannin ikioma Agent Orange (valmistettu Alabamassa). Ympäristömyrkky, joka opossumien lisäksi tappaa muutkin eläimet, saastuttaa juomaveden ja sairastuttaa lapset.

Ainetta on käytetty vuosikymmeniä ilman, että sen haittoja olisi todella tutkittu, sanoo matkan varrelle osuneen pikkukylän asukas. Tytön vanhemmat ovat valokuvanneet eläimiä, joidea väitetään kuolleen myrkyn massakäytön seurauksena. Kyläläiset ovat perustaneet myrkynvastaisen museon, jossa raatoja voi katsella valokuvasuurennoksina.

”Viime talvena kävimme kunnon kampanjan ja ensi vuonna aiomme taistella tosissaan vastaan”, tyttö ilmoittaa.

kapinakyltti2.JPG

Kommentti artikkeliin “Eteläsaarella kytee kapina”
  1. avatar Reissaaja2 sanoo:

    HUH, nyt sai Uusi Seelanti kyseenalaista ”mainosta” retkeily- ja patikointimaana! Etsin netistä tietoa 1080-myrkystä, jonka nimi on Sodium fluoroacetate. Sitä käytetään muutamassa maailman maassa Uuden Seelannin lisäksi esim. Meksikossa lähinnä rottien torjuntaan. Haittavaikutukset ovat suuremmat kuin hyödyt. Nisäkkäät kokevat tuskallisen kuoleman, siis opossumit ja rotat, mutta myös paljon koiria ja kissoja ym. kuolee myrkkyyn. Mitä tapahtuu maaperälle ja pohjavesille? Uusi Seelanti ja Meksiko ovat Suomesta katsottuna kaukana, mutta maapallo on meille yhteinen. Eikö kansainvälisillä sopimuksilla voi kieltää sen myrkyttämistä!!

Jätä kommentti

css.php