Kanan saa syödä, jos saa kiinni

Aitutaki, Cook-saaret

Iloisia uutisia reissua trooppiseen paratiisiin suunnittelevalle tarkanmarkan matkaajalle: Aitutakilla kaikki minkä saat kiinni on ilmaista.

Atollilla pätee jokamiehenoikeus, koskien kaikkea minkä saat itse poimittua, pyydystettyä tai metsästettyä. Mikäli puussa kasvaa jotain ja se vaikuttaa kypsältä, poimi, kuori ja nauti. Sama koskee pitkin rantoja vapaana tepastelevia, aamuherätyksistä huolehtivia kanoja ja kukkoja. Juokse kiinni jos saat.

Tällä hetkellä puissa ei tosin kasva juuri mitään (ainakaan turistin näkyvillä olevissa paikoissa), sillä viime helmikuussa atolli osui syklonin reitille. Hirmumyrsky tuhosi hedelmäsadon, heitti ympäri autoja ja veneitä sekä pisti matalaksi 46 taloa.

Mikäli mielesi tekee kalaa, eväkkäitä löytyy runsaasti atollin kirkkaasta, vyötärönsyvyisestä vedestä. Saalistat ateriasi sitten vieheellä, verkolla tai atraimella, mieti kuitenkin kahdesti ennen kuin syöt kalasta pään tai sisäelimiä. Atollin sisäpuolella ja sitä suojaavan riutan läheisyydessä elävät kalat saattavat kantaa segatera-bakteeria (saattaa olla myös loinen, kukaan ei tiedä), mikä tarttuessaan ihmiseen laittaa kantajansa perusteellisen sekaisin. Oireisiin kuuluu kuume, ruokamyrkytystä muistuttava oksentelu, runsas hikoilu, paleleminen sekä kylmän ja kuuman aistimisen sekoittuminen. Antibiootit eivät tepsi, paikalliset karkottavat taudin omalla erikoisdrinkillään. Desi rommia, kaksi raakaa kananmunaa ja puolikkaan sitruunan mehu. Nautitaan kaksi kertaa päivässä.

Sitten ne säästömatkaajan huonot uutiset: ostokset ovat paratiisissa suolaisen kalliita. Kaikki, mikä ei elä tai kasva atollilla tai lähivesissä, pitää tuoda tuhansien kilometrien päästä.

Litra maitoa kustantaa 3 Uuden Seelannin dollaria (2 euroa), purkillinen pastakastiketta 5 dollaria, 200 g suklaalevy 6,80, litra jogurttia 19,50, eikä etukortteja ole olemassa. Bensa maksaa hieman enemmän kuin Suomessa. Kaljakin on kallista, laimeahko lager Red Lion 2,70 tölkki!

Tuskin kuitenkaan tulet tänne shoppaamaan. Ei täällä olisi oikein mitään ostettavaakaan. Muotia on se bulkkitavara, mitä laiva sattuu kulloinkin tuomaan. Tällä hetkellä ikisuosikki varpaanvälisandaalien lisäksi kuuminta hottia muotirintamalla näyttää olevan feikki-Crocsit, joita molemmat atollin warehouseista mainostavat löytyvän varastosta (ei – täällä ei ole erillistä vaatekauppaa). Muita kadunvarsikylteissä mainostettavia luksushyödykkeitä ovat muun muassa jouluvalot, t-paidat ja sipulit.

Aitutakille et myöskään pääse ihan halvalla etkä helposti. Nopein reitti Helsingistä lienee Los Angelesin kautta. Koska Länsi-Euroopan kokoiselle alueelle levinneet Cook-saaret sijaitsevat aika tasan toisella puolella palloa, voit etsiä halpalentoja myös toiseen suuntaan, vaikkapa Hong Kongin ja Aucklandin kautta.

Pääsaari Rarotongalta Aitutakille ei halpislentoja löydy, mutta istuin 12-paikkaisesta Saab-propellikoneesta kannattaa lunastaa vaikka ihan vain elämyksen vuoksi.

kala.JPG

Illallinen. Sinieväinen vonkale nousi riutan ulkopuolelta. Pieni saalis näillä vesillä.

Kommentti artikkeliin “Kanan saa syödä, jos saa kiinni”
  1. avatar Sasu sanoo:

    No, on aikamoinen vonkale! Suurempi kuin yksikään koskaan virvelöimäsi hauki. Nousiko helposti vai saitko oikein tsempata sen kanssa?

Jätä kommentti

css.php